Reflektointia mm. Ria Parppein kirjasta Tee Toimi Saa aikaan – siirrettynä bisneksestä urheiluun.
En ole palaamassa urheiluvalmennuksen pariin, vaikka aika ajoin seikkailenkin ajatuksissani niissä vuosissa. Päävalmentajaurani ajoittui oman ihmisenä ja ammattilaisena kehittymiseni kannalta herkkyyskaudelle. Kun nyt jatkan työuraani business coachina, on pelkästään kiinnostavaa vertailla valmentajan työtä eri ympäristöissä. Itselleni on tärkeää palata joskus ajatuksissa taaksepäin miettimään, mitä nyt tekisin toisin ja mitä voin hyödyntää kaikesta kokemastani maajoukkuevalmentajana ja valmentajien kouluttajana liiketoimintaympäristössä. Onnekseni minulla ei ole tunnetta, että katuisin jotain. Valmennukseni niin urheilussa kuin nyt bisneksessäkin perustuu vahvaan arvostuksen tunteeseen toista ihmistä kohtaan – riippumatta roolista tai asemasta. Valmentamiseni perustui ja perustuu aitoon haluun olla osallisena vaikuttamassa toisen potentiaalin käyttöönottoon.
Kaikkea en muuttaisi, vaikka nyt palaisin valmentamaan urheilijoita – kuten tinkimätöntä asennetta työn tekemiseen, rohkeutta kohdata ihminen vaikeidenkin asioiden äärellä, vaikuttavan ja kannustavan palautteen antamisen runsautta ja esimerkillä johtamisen merkityksellisyyttä.
Hyödynnän nykyisessä business coaching yrittäroolissani Ria Parppein Volition Booster toimeenpanomallia, siitä voit lukea lisää kirjasta Tee Toimi Saa aikaan. Löydän sieltä työkaluja, joilla koen voivani auttaa valmennettaviani – erityisesti johtajarooleissa tomivia. Kirja käsittelee motivaation ja toimeenpanon johtamisen eroja ja erityisesti toimeenpanotaidon kehittämistä. Jos pitäisi valita kirjasta yksi lause, joka kuvaa sisältöä alusta loppuun, se voisi olla ”Hyvin suunniteltu ei ole edes puoliksi tehty” tai oma versioni ”Jos tavoitteen saavuttaminen olisi kiinni pelkästään kovasta motivaatiosta, Suomen jalkapallomaajoukkue olisi ollut MM-kisoissa jo lukuisia kertoja”.
Tässä blogissani nostan esiin muutamia ajatuksia, joita kirja minussa herättää, tällä kertaa urheiluvalmennukseen liittyen.
Urheiluvalmennuksesta bisnekseen otetaan syystäkin esimerkkiä mm. tavoitteen asettamiseen liittyen. Edellisessä blogissani mainitsin, kuinka huippu-urheilun kovien tulostavoitteiden saavuttaminen perustuu rohkeisiin suoritus- ja prosessitavoitteisiin. Jos niihin ei päästä, voidaan harjoittelun suuntaa säätää matkan varrella ja tulostavoite on edelleen realistista saavuttaa. Bisneksessä puhutaan enemmän tulostavoitteista ja täten myös palautetta annetaan enemmän tuloksesta kuin suorituksesta tai kehittymisestä. Urheilussa myös tavoitteen selkeys, sisäistäminen ja henkilökohtainen sitoutuminen ovat vahvoja argumentteja. Työpaikalla voi helpommin matkustaa mukana, vaikka jokin edellisistä ei toteutuisikaan – kovaa menestystä tuskin bisneksessäkään näin saavutetaan.
Onko tavoitteen saavuttamisessa tai toimeenpanossa joitain asioita, joita pidetään urheilussa itsestään selvyytenä ja mitä ne eivät kuitenkaan ole? Tai onko toimeenpanon esteenä joitain piilossa olevia tekijöitä, joita valmentaja ei tule ajatelleeksi ja joita urheilija ei itsekään tunnista tavoitteen saavuttamisen esteeksi?
Uskomukset
Meillä on sekä kehitystä vahvistavia, positiivisia – että kehitystä rajoittavia, negatiivisia uskomuksia itsestämme. Uskomusten syntymekanismeja on paljon, osa syntyy jo nuorena ja lisää syntyy pitkin ikää erilaisten kokemusten kautta. Onneksi matkan varrella osa negatiivisista uskomuksista kumoutuukin. Pidän kovasti Byron Katien neljästä kysymyksestä, joilla omia negatiivisia uskomuksiaan voi kyseenalaistaa. Kun huomaat sanovasti ”Olen huono tuossa” ”En koskaan tule oppimaan…”
- Onko se totta?
- Onko se varmasti totta?
- Miten toimit, kun uskot sen olevan totta?
- Mitä olisit ilman tuota ajatusta?
Urheilussa valmentajalla on iso vaikutus siihen, mitä nuori urheilija uskoo itsestään. Itselläni on edelleen muistissa valmentajan sanat, jotka uskoin ja siitä hetkestä urheilu-urani loppuun asti pidin uskomuksesta tiukasti kiinni ja koin sillä osa-alueella ainaista huonommuutta. Yhtä lailla muistan toisen lajin valmentajan palautteet, jotka synnyttivät minulle vahvan uskon omaan osaamiseeni ja kuinka oma uskomus itsestäni vauhditti kehitystä ja ohjasi kerta toisensa jälkeen hyviin suorituksiin. Toivon sydämestäni, että oma valmennukseni on tuottanut enemmän positiivisia kuin negatiivisia uskomuksia nuorissa urheilijoissa. Sen tunnustan, että sanomisieni kauaskantoisuutta en osannut tuolloin ajatella.
Synnytämme uskomuksia myös ihan itse itsellemme. Timothy Gallway kuvaa hyvin sitä, kuinka kohtelemme itseämme toistuvasti kaltoin – arvostelemalla ja sättimällä. Hän jakaa persoonan Self 1:een ja Self 2:een – olen nimennyt nämä sanoilla ”Itse” ja ”Sielu”. Itse on arvosteleva, määräilevä ja käskevä, kun Sielu etsii itselle omaa luonnollista tapaa tehdä, toimia ja urheilussa suorittaa. Sielu on se, joka rauhassa toimiessaan johdattaa meidät flow-tilaan. Siihen tilaan, jossa kaikki tuntuu onnistuvan ja menevän kohdalleen ilman, että puristamme mailaa tai erityisesti yritämme. Jos ”Itse” saa sananvaltaa, se arvostelee ja muistuttaa virheistä ja saa meidät ajattelemaan muutaman epäonnistumisen jälkeen, että sen lisäksi, että tennissyöttöni on surkea, olen itse asiassa aika surkea koko pelissä tai vielä pahempaa – surkimus ylipäätään. Menisit todennäköisesti väliin, jos kuulisit jonkun puhuvan toiselle samoin kuin saatat puhua itsellesi. Oppimista ja kehittymistä ei edistä arvosteleva, negatiivinen sävy – olit kohde sitten sinä itse tai joku toinen.
Itsesäätely, itsehallinta ja itsensä johtaminen
Riia Parppein kirjassa on oiva vertauskuva itsesäätelyn ja itsensä johtamisen erosta. Itsesäätelyä voi ajatella kuntosalin laitteina, joiden kuorman ja kulmat voi säätää optimaaliseksi juuri itselle eli sellaiselle tasolle, joka palvelee parhaiten juuri omaa suoritusta ja kehittymistä. Itsensä johtaminen on kuin kuntosali ja kunto-ohjelma, joka on luotu kenelle tahansa, yleisellä tasolla. Itsensä johtaminen liittyy olemassa oleviin prosesseihin tai toimintatapoihin, joita joko saamme itsemme tekemään tai emme. Tavoitteeseen sitoutunut huippu-urheilija on mestari itsensä johtamisessa, häneltä ei jää harjoitus tekemättä, koska se on merkitty harjoitusohjelmaan. Jos valmentaisin nyt urheilijoita, tukisin tämän lisäksi itsesäätelyn taitoa – että urheilija löytäisi tien itselleen optimaaliseen tapaan tehdä eli toisin sanoen harjoitusohjelman noudattamisen lisäksi osaisi kuunnella itseään (tai Sieluaan, jos ajattelemme Gallwayn tavoin).
Työelämässä on monella haastetta myös itsensä johtamisen taidoissa, se voi ilmetä esimerkiksi niin, että ei saa aloitetuksi tehtäviä, vaikka olisikin motivoitunut tavoitteesta.
Lisään soppaan vielä itsehallinnan, jonka vahvana perustana on itsensä tunteminen ja itsesäätely. Yksi itsehallinnan tuottava arvo on, että aivot ovat oikeassa tilassa tehtävää varten. Positiivinen mieli ratkaisee tehokkaammin ongelmia, on luovempi ja joustavampi.
Nyt jo onneksi tuntuu vanhanaikaiselta ajatus, että positiivisuus nähtäisiin kritiikittömyytenä – oli toimintaympäristö sitten urheilu tai bisnes. Nykyään ymmärretään paremmin, että positiivisuus auttaa katsomaan asioita objektiivisemmin ja näkemään enemmän vaihtoehtoja. Negatiivinen mieli sulkee reittejä, jotka auttaisivat ongelmaratkaisussa ja päätöksenteossa.
Kuten edellisessä blogissani totesin, kannustan valmentamisen vaikutusten laajaan ja monitahoiseen pohdintaan ja keskusteluun. Ikä on tuonut minulle ainakin sen viisauden, että osaan aiempaa vahvemmin arvostaa valmennuskokemuksiani myös niiltä vuosilta, kun nyt arvioiden olen ollut tietämättömämpi ja ehkä liiankin rohkea. Aiempaa aktiivisemmin yritän pitää kaistat auki kaksisuuntaiselle liikenteelle. Kokemukseni urheiluvalmennusuralta antavat minulle sisäistä työkalustoa ymmärtää omaa ja muiden ajattelua sekä käyttäytymistä myös liiketoimintaympäristössä